Tulipalo ja tärkeimmät tavarat

IMG_0841

Lämmin aurinkoinen ilta eteläterassilla. Muovinen tuhkakuppi lähellä seinää. Tuhkakupissa huolimattomasti tumpattu savuke. Tässä yhdistelmä, joka sytytti eilen tulipalon rivitalossamme.

Neuvokas naapurinperhe omalla pihallaan havahtui siihen, että nyt palaa jossain isosti. Ämpärit täyteen vettä ja sammuttamaan, liekit nuolivat seinää jo parin metrin korkeudella. Terassin ikkuna oli auki, sen kautta samainen naapuri  kiipesi tarkistamaan, ettei sisällä ollut ketään. Kaikki oli harmaan savun peitossa ja haisi kitkerältä. Palokunta oli nopeasti paikalla. Tuli vielä tarkistaa ettei puurakenteisiin jäänyt mitään kytemään. Seinälautoja vedettiin sorkkaraudalla auki. Palomiesten mukaan oli vain parista minuutista kiinni, ettei palo olisi lähtenyt tuuletuskanavia pitkin leviämään koko talon leveydelle. Naapurin ripeä toiminta pelasti koko kuuden huoneiston rivitalomme. Myöhään illalla huoltoyhtiön edustaja sai viimein palohuoneiston asukkaat kiinni, puhelu hiukan valmisti perhettä karuun kotiinpaluuseen.

Ehdimme naapureiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja tunnelmia reilun parin tunnin aikana, kun seisoimme pihoillamme palokuntaa odotellen ja heidän toimiaan seuraten. Kaikki tapahtui niin yhtäkkiä. Jos tuli saa vallan, se kulkee rakenteita pitkin nopeasti. Mitähän kotivakuutuksemme omavastuu onkaan ? Jos koko talo olisi jouduttu evakuoimaan, mihin olisimme menneet tulevaksi yöksi ? Jos yhtään aikaa olisi ollut mitkä tavarat olisivat tarttuneet mukaan ?  TV ehdottomasti – huikkasi naapuri – ja lapset ja tuo rakas vaimo.  Luottokortti ja passi – heitin itse. Kun mieli ei heti tapahtuneen jälkeen rauhoittunut yöpuulle, jäin uudelleen miettimään noita tärkeitä tavaroita.

Ottaisin mukaani kalenterin. Siellä on paljon sellaista tietoa, jota ei ole missään muualla tallessa. Sovitut tapaamiset, syntymäpäivät,  osoitekirja ja salasanoja (joita ei toki saisi olla missään kirjoitettuna, mutta kuka – kysyn – kuka niitä kaikkia ulkoa muistaa). Kännykkä lähtisi myös mukaani. Nykyään ei kenenkään numeroja muista ulkoa. Toisin oli lapsuuteni maalaiskylässä – olen kokenut sen ajan, kun puhelimia vasta kylälle hankittiin. Oli seinä- ja pöytämalleja – kaikki niitä veivattavia numerotauluja.  Kolmanneksi nappaisin mukaani lompakon. Käteistä käytän nykyään vähän, mutta kaikki maksu- ja etukortit siellä on. Sekä ajo-, Kela-, elintenluovutus- ja matkavakuutuskortti.

Uni tuli helposti, kun kaikki tiesimme että palokunta oli tarkistanut tilanteen. Tunnen kiitollisuutta naapureista, katosta pään päällä ja elämäni rakkaista ihmisistä.