Täsmäiskuja: lompakko ja käsilaukku

Kukapa meistä ei olisi joskus tuskaillut lompakkonsa tai käsilaukkunsa kanssa. Lompakko tursuaa kuiteista ja käsilaukusta ei löydy mitään vaikka kuinka täsmäotannalla kaivelisi.

Lompakko voi olla uusi, kaunis, siisti ja huolitellun näköinen. Tai kauhtunut, repalainen, tummunut ja vähän likainenkin. Oma lompakkoni on järjestyksessä, mutta kuuluu jälkimmäiseen eli nuhruiseen sarjaan. Se on ostettu v. 2000. Muistan sen hankinnan hyvin, sillä elin tuolloin arkeani aasialaisessa miljoonakaupungissa. Nyt jo kehtaan tunnustaa, että työn bonuksena tulivat takahuoneiden ostosmahdollisuudet, jotka eivät avautuneet ihan kaikille ulkomaalaisille.  17 vuotta yhteistä taivalta lompakon kanssa on jo takana ja niin on pärjäilty. Kanssamatkaajani on kuitenkin vuosien saatossa kerännyt sen verran kokemusta pintaansa, että mennee vaihtoon piakkoin.

Jos oma lompakkosi natisee ompeleistaan eikä neppari tahdo enää mennä kunnolla kiinni, kokeile muutamaa niksiä.

Käy rahapussisi läpi joka päivä – ei vie kauaa kunhan teet sen joka ikinen päivä. Jos sinulla on tapana säilyttää käteisostokuitit, luovu tavastasi. Jos ostokseen ei liity takuukuittia, laita kuitti roskiin jo kaupan kassalla. Luottokorttikuitit voit koota lompakosta päivän päätteeksi nippuun odottamaan luottokorttilaskua.  Lasku on helppo tarkastaakin, kun kuitit ovat päivämääräjärjestyksessä.  Käytetyt pääsyliput  voit laittaa roskiin saman tien, ellet ole aikeissa tehdä esim. muistojen kuvakollaasia juuri koetusta reissusta. Parkkikuiteista voit luopua, ellet tarvitse niitä yrityksesi kirjanpitoon tai työnantajasi matkalaskuun. Vanhentuneet leimankeräyskortit joutavat pois. Etukortteja, joita tarvitset harvoin ei välttämättä tarvitse säilyttää lompakossa – kuten valuutanvaihto- tai laivayhtiön kortteja. Kela-, elintenluovutus- ja vakuutuskortit taas ainakin itse säilytän lompakossa. Samoin kauppaketjujen  etukortit – ne löytynevät nykyään lähes jokaisen lompakosta.

Entä käsilaukku ? En osaa edes arvailla mitä kaikkea yllätyksellistä suomalaisten naisten käsilaukut pitävät sisällään. Eikä kaikkea kannata paljastaakaan.

Useasti naisihmiset toteavat laukun olevan epäsopivan. Se on joko liian pieni (saumat paukkuvat eikä näytäkään kovin tyylikkäältä) tai liian suuri ja syvä (käsikopelolla tunnusteltaessa et yleensä löydä etsimääsi). Jotkut ovat ratkaisseet asian hankkimalla bag-in-bag sisälaukun, joka vain sujautetaan isomman laukun sisään. Pakkaamalla sisälaukkuun vakitarvittavat ja sisälaukku kulloinkin käytettävän laukun sisään, niin jo alkaa löytyä.  Ainakin kännykkä ja laturi, kalenteri, nenäliinoja, avaimet, hammastikkuja, purkkaa, käsivoide, sukkahousut (toivottavasti ehjät), hiuslakka ja hygieniatuotteet tulisi mahtua mukaan.   Oletettavasti ja tarpeen mukaan paljon muutakin.

Niska-hartiakipuilevana ja fysioterapeutin vinkistä olen siirtynyt reppuun, koska hyötyliikun mielelläni kävellen ja näin kädet jäävät vapaiksi heilumaan. En ole vielä tutkinut, onko reppuihin sopivia sisälaukkuja markkinoilla. Kuten en myöskään ole nettiostaja, minun tulee päästä ihan omin käsin hypistelemään noita pussukoita.

Yhtä kaikki – käsilaukkukin olisi hyvä käydä läpi päivittäin, jottei turhaa ja ylimääräistä tavaraa saati roskia kerry laukun pohjalle.

Arjessa niin monesta toimintatavasta muodostuu rutiini silloin kun elämäntilanne on suhteellisen seesteinen – ei eroja, erikseen- tai yhteenmuuttamisia, muuttoja pienempään/suurempaan asuntoon, työpaikan vaihtoja, eläkkeelle siirtymisiä tai muuta erityistä.

Olen täysin kaavoihini kangistunut, kun huomaan töistä tullessani käyttäytyväni täsmälleen saman kaavan mukaan: ulkovaatteet naulakkoon, jazzradiokanava päälle, ruuat kissoille, repun ja lompakon läpikäynti, postin lajittelu, kissan hiekkalaatikkojen siistiminen ja oma välipala. Luulen olevani melko kelpo emäntä karvapalloillemme, kun tässä kohtaa päivää asetan niiden tarpeet (=ruuat)  omieni edelle.

Hyvä, toimiva arki kantaa – olkoonkin ettei se ole kovin trendikästä. Tai mistäpä tiedän, kun en ole trendejä seurailevaa sorttia.

 

Tulipalo ja tärkeimmät tavarat

IMG_0841

Lämmin aurinkoinen ilta eteläterassilla. Muovinen tuhkakuppi lähellä seinää. Tuhkakupissa huolimattomasti tumpattu savuke. Tässä yhdistelmä, joka sytytti eilen tulipalon rivitalossamme.

Neuvokas naapurinperhe omalla pihallaan havahtui siihen, että nyt palaa jossain isosti. Ämpärit täyteen vettä ja sammuttamaan, liekit nuolivat seinää jo parin metrin korkeudella. Terassin ikkuna oli auki, sen kautta samainen naapuri  kiipesi tarkistamaan, ettei sisällä ollut ketään. Kaikki oli harmaan savun peitossa ja haisi kitkerältä. Palokunta oli nopeasti paikalla. Tuli vielä tarkistaa ettei puurakenteisiin jäänyt mitään kytemään. Seinälautoja vedettiin sorkkaraudalla auki. Palomiesten mukaan oli vain parista minuutista kiinni, ettei palo olisi lähtenyt tuuletuskanavia pitkin leviämään koko talon leveydelle. Naapurin ripeä toiminta pelasti koko kuuden huoneiston rivitalomme. Myöhään illalla huoltoyhtiön edustaja sai viimein palohuoneiston asukkaat kiinni, puhelu hiukan valmisti perhettä karuun kotiinpaluuseen.

Ehdimme naapureiden kanssa vaihtaa ajatuksia ja tunnelmia reilun parin tunnin aikana, kun seisoimme pihoillamme palokuntaa odotellen ja heidän toimiaan seuraten. Kaikki tapahtui niin yhtäkkiä. Jos tuli saa vallan, se kulkee rakenteita pitkin nopeasti. Mitähän kotivakuutuksemme omavastuu onkaan ? Jos koko talo olisi jouduttu evakuoimaan, mihin olisimme menneet tulevaksi yöksi ? Jos yhtään aikaa olisi ollut mitkä tavarat olisivat tarttuneet mukaan ?  TV ehdottomasti – huikkasi naapuri – ja lapset ja tuo rakas vaimo.  Luottokortti ja passi – heitin itse. Kun mieli ei heti tapahtuneen jälkeen rauhoittunut yöpuulle, jäin uudelleen miettimään noita tärkeitä tavaroita.

Ottaisin mukaani kalenterin. Siellä on paljon sellaista tietoa, jota ei ole missään muualla tallessa. Sovitut tapaamiset, syntymäpäivät,  osoitekirja ja salasanoja (joita ei toki saisi olla missään kirjoitettuna, mutta kuka – kysyn – kuka niitä kaikkia ulkoa muistaa). Kännykkä lähtisi myös mukaani. Nykyään ei kenenkään numeroja muista ulkoa. Toisin oli lapsuuteni maalaiskylässä – olen kokenut sen ajan, kun puhelimia vasta kylälle hankittiin. Oli seinä- ja pöytämalleja – kaikki niitä veivattavia numerotauluja.  Kolmanneksi nappaisin mukaani lompakon. Käteistä käytän nykyään vähän, mutta kaikki maksu- ja etukortit siellä on. Sekä ajo-, Kela-, elintenluovutus- ja matkavakuutuskortti.

Uni tuli helposti, kun kaikki tiesimme että palokunta oli tarkistanut tilanteen. Tunnen kiitollisuutta naapureista, katosta pään päällä ja elämäni rakkaista ihmisistä.