Case keittiö

Asiakkaani keittiö on jo osittain toimiva ennen järjestämisen aloittamista. Eniten käytetyt astiat, leikkuuveitset ja –laudat, vispilät ja lastat on sijoitettu käden ulottuville. Ylimmäisille hyllyille on laitettu harvemmin tarvittavat tavarat kuten äidin perintökahviastiastot, maljakot ja viinipulloteline. Rikkinäisistä astioista on jo luovuttu. Hyllyille ja vetolaatikoihin on kertynyt tavaraa, joita ei ollut sen kummemmin järjestetty.  Laatikot ja kaappien ovet ovat vielä menneet kiinni. Muovikippoja, pakasterasioita ja kertakäyttöastioita on useammassa paikassa ja niitä on liikaa.

vetolaatikon kuiva-aineet ennen järjestämistä
…ja jälkeen…

Kun visioimme yhdessä lopputulosta raivausta suunnitellessamme, alkuun tulee ajatus vielä muutaman avohyllyn asentamisesta seinälle. Olen vakuuttunut, että kun käymme kaapit ja hyllyt läpi, sinne vapautuu tilaa. Näin saamme paljon pöytätilaa vievät yleiskoneen ja kahvinkeittimen kaappiin. Tärkein asia lopputuloksessa on saada tyhjää lasku- ja työskentelytilaa. Päivittäin käytössä oleva kookas espressokone saa jäädä pöydälle.

laskutila, pöytä ja seinän hyllyt ovat täyttyneet tavaroista
sama kohta järjestämisen jälkeen
tätä tasoa on tarkoitus keventää

 

yleiskone ja kahvinkeitin on siirretty kaappeihin

Kertakäyttöastiat ja –aterimet järjestettiin yhteen muovikoriin, joka kiertää varaston kautta kesäksi mökille. Mökkikäyttöön tulevat myös ylimääräiset ruokailuvälineet ja salaattiottimet. Muovisten säilytysrasioiden, joissa edelliseltä aterioilta jääneitä ruokia säilytetään, määrää vähennetään muutamaan. Pakasterasiat siirretään varastoon sitä  mukaa kun niitä pakastimesta tyhjenee, niille on oma paikkansa varastossa.

Äidiltä peritty kahviastiasto jää aluksi ylähyllyn taaimmaiseksi, mutta nukutun yön jälkeen siitä luovutaan. Astiasto on ollut monessa juhlassa mukana vuosikymmenien ajan, mutta nyt saa väistyä kierrätykseen. Uusia astiastoja on tullut tilalle. Piparkakkumuotteja, patalappuja ja –kintaita sekä mausteita on yli tarpeen. Mausteita tosin kuluu paljon usein vieraille, ystäville tai myyjäisiin leipovalla emännällä.

mausteita ennen läpikäyntiä
mausteita ennen läpikäyntiä
hyllyn mausteet järjestämisen jälkeen

Erikokoiset kattilat ja kakkuvuoat ovat kätevästi pyörivillä metallihyllyillä kulmakaapissa. Piirakkavuokia ja matalia uunivuokia on suuri määrä, mutta niin on ruokailijoitakin lähisuvun ja ystävien kokoontuessa yhteen.

osa kattilakaapista pöydälle tyhjennettynä
piirakka- ja uunivuoat kätevässä avohyllyssä

Resepti- ja lehtikasoihin emme tällä erää käy yhdessä käsiksi. Nämä keskittymistä ja runsaasti aikaa vievät selvittämiset jäävät emännän ja isännän itse tehtäviksi. Ohjeistan käymään nämä läpi kriittisesti ja miettimään, mitä kaikkea ehtii realistisesti lukemaan ja kokeilemaan.

kulmakaapin uusi järjestys
uusi hyllyjärjestys, jossa tavarat helposti esiin otettavia

Käymme läpi suhteellisen kapean siivouskaapin sisällön.  Siivousaineet ja –tarvikkeet jäävät siististi mataliin ja kapeisiin vetolaatikoihin. Imurin saa nyt otettua helposti esille, kun ei ole tavaraa edessä.

Tietyt tavarat tulee olla tietyissä tutuissa paikoissa, onhan tarkoitus että arki on sujuvaa ja tavarat löydetään. Tulitikut, kynä ja kumi, kumilenksut, aamupuurokattila, teemukit, espressokupit, soppakulho, keksipurkki ja viinipullonavaaja. Nämä kertovat joistakin arjen hyviksi koetuista rutiineista. Emäntä kokkaa ja leipoo paljon. Isäntä ratkoo sanaristikkoja. Päällimmäisenä kuitenkin se aivan upea elämästä nautiskelun taito. Siinä on monella opittavaa.

 

 

Siivouspäivä

Minkälaisia tuntemuksia kehossasi yllä oleva otsikko saa aikaan ? Harvemmalla varmaan varsinaisia ilonkiljahduksia.  Ehkä sen sijaan huokauksia: ”ai taasko”, ”hoh- hoijaa – väsyttää”, ”pitäisihän tässä jaksaa”, ”kun ne vieraatkin tulee”.

Tunnustaudun siivouksessa lieväksi marttyyriksi. Hujautan imuroinnit, moppaukset ja pölynpyyhkimiset sujuvasti ihan itsekseni, nopeampaan kuin pyytämällä apua. Siippani tekee paljon tarkempaa jälkeä kuin minä ja aikaa kuluu tietysti enemmän. Miten saakin puoli tuntia kulumaan pelkän yläkerran imuroinnissa ?  Voi minua kärsimätöntä.  Teinit kyllä tarttuvat imurin varteen kun pyydän, tulee vain pyydettyä turhan harvoin. Näillä apujoukoilla on aika säälittävää ryhtyä marttyyriksi.

Tavaraa alkaa helposti kinostua tasoille ja lattioille. Mitä enemmän näitä kasoja on, sitä enemmän aikaa siivoukseen saa varata. Jos siis haluat nopeuttaa siivousta, pidä tasot ja lattiapinnat mahdollisimman tyhjinä.  Yksi jakaa siivouksen useammalle päivälle, toinen tekee yhdellä kertaa koko urakan. Jos tekee useampana päivänä, suosittelen kellottamaan eri osiot, jotta tiedät paljonko aikaa tulee varata. 20 minuutissa ehtii meillä siivota 2 vessaa ja kylpyhuonetta.  Minun siivousvauhdillani ja – tarkkuudellani.

Siivous lähtee käyntiin sujuvasti, kun imuri on helposti saatavilla. Kaapin etuosassa ja niin ettei sen päälle ole lastattu tavaraa.  Imurointi on itselleni ok, mutta pölypussin täyttymistä en muista tarkistaa. Aika olennainen seikka siinä huoneilman pölyn vähentämisessä. Siksi työnjakomme menee niin, että toinen enimmäkseen imuroi ja toinen vahtii pölypusseja.

Mattojen materiaalia kannattaa miettiä ostovaiheessa. Puuvillamatot tuntuvat ainakin kissatalouteen järkevimmiltä. Muut materiaalit imaisevat hulppean määrän karvoja sisäänsä näyttämättä koskaan siistiltä. Eipä järki päätäni pakottanut siinä vaiheessa kun ostin karvalankamatot sinkkukotiini. Enpä tiennyt tulevaa. Lisäksi mattojen ulosviemistä ja tamppausta olisi hyvä harrastaa aika ajoin – siitä tulee uskomattoman raikas tuoksu. Lattioiden luuttuaminen on joutuisaa, kun on kunnon moppi ja lattiapinta on vapaana tavaroista.

Pölyjen pyyhintä on henkilökohtainen inhokkini, en osaa sitä kauniimmin kuvailla. Mitä vähemmän pyyhittäviä tasoja ja mitä vähemmän tavaroita tasoilla, sitä parempi.  Kolmekymppisenä yllättänyt pehmolelukauteni meni ohi. Liekö syynä ollut lapsuuden niukat lelut, kun noihin ylipäätään hurahdin. Hyllyt tulivat joka tapauksessa täyteen. Yhtenä päivänä lähti koko pehmeiden otusten joukkio kirpputorille ja ainakin yhden hyllystön pölymäärä varmasti väheni.  Pölyt pyyhin mikrokuituliinoilla, ensin kostella sitten kuivalla. En ole varma meneekö ihan marttojen suositusten mukaan.  Siivouksessa pärjään yhdellä yleispuhdistusaineella plus wc-pyttyyn on oma aineensa.  On turha kantaa vettä kotiin eli tiivisteet ovat hyvä valinta. Lisää vesi vasta kotona.

Oman keittiöni tasoja katsellessani mietin, onko esillä turhan paljon tavaraa. Pinnat ja tasot ovat palvelleet jo 20-vuotta ja kulumia ilman muuta näkyy. Koen kuitenkin sekä kodikkaaksi että käytännölliseksi, että kauhat, lastat, hedelmät, sipulit ja tuikkukynttilät ovat kauniissa kulhoissa. Elävää ja omannäköistä,  joskin siivotessa aikaa vievempää.

Hyvä olisi, jos aika ajoin inspiroituisi siivoamaan. Silloin on kirjaimellisesti helpompi hengittää, varsinkin pölyallergikkojen ja lemmikkieläintalouksien. Pääsisikö siivoukseen liittyvistä mahdollisista huokauksista paremmin yli, jos vaan pistettäisiin lempimusiikkia taustalle, oltaisiin kiitollisia kun on koti jota siivota, terveyttä tehdä siivous itse ja ihmisiä joita kutsua kylään siivottuun kotiin ?

Kahden täysin uuden asunnon jälkeen totesin ystävälleni nykyisessä – jo aikaa nähneessä – asunnossamme: mieluummin otan tämän kuluneen muovimaton ja miehen elämääni kuin uuden laminaattilattian ja sinkkuuden. Kiitollisuuden konkretiaa ?