Stereotypiat ja vuosisadan vertailut

Toisinaan saan itseni kiinni stereotypioinnista. En ole varma onko suomen kielessä virallisesti edes olemassa tuota verbi-muotoa sanasta stereotypia. Jos ei, niin tuossahan tuo epävirallinen muoto syntyi. Tarkoitan sitä, että olen luonut tietyn mielikuvan jostain asiasta, henkilöstä, paikasta tai vaikka yrityksestä. Kunnes tutkin tarkemmin ja huomaan, että ensivaikutelmani on mennyt pieleen.

Tuoreena esimerkkinä Tilastokeskus. Mielikuvissani se on ollut jähmeä, byrokraattinen ja etäinen valtionvirasto. Kunnes tarvitsin apua muutamissa faktoissa liittyen kurssimateriaaleihini. Sain nopeaa, mutkatonta ja hyvää palvelua sähköpostitse. Tilastokeskuksen nettisivusto on suhteellisen käyttäjäystävällinen. Jos ei haettua tietoa sivustolta löydy, apua saa myös meilitse tai puhelimitse.

Tilastokeskuksen nettisivuilla on osiossa ”Satavuotias Suomi” mielenkiintoinen kooste asioista, jotka ovat muuttuneet sadan vuoden aikana.

Satavuotias Suomi

Vertailun mukaan Suomen elinkeinojakauma on muuttunut melkoisesti. Metsäteollisuuden tuotteiden ja Venäjän kaupan osuudet viennistä ovat enää murto-osan verrattuna vuosiin 1917-1920. Viimeiset sotakorvaukset Venäjälle maksettiin v. 1952 ja Neuvostoliitto hajosi v.1991 – siinä suuria syitä edellisiin faktoihin.  Maatiloja on  vähemmän – vain neljäsosa sadan vuoden takaisesta määrästä – ja ne ovat suurempia – tilojen keskikoko on viisinkertaistunut. EU jäsenyyden aikana Suomen maatilojen määrä on lähes puolittunut. Maa- ja metsätaloudessa työskenteli 1900-luvun alussa joka seitsemäs henkilö, kun taas viime vuoden tilaston mukaan enää neljä henkilöä sadasta. Palvelualoilla ja hallinnossa työskentelee nyt joka seitsemäs henkilö, kun sata vuotta sitten joka kymmenes henkilö sai elantonsa näiltä aloilta. Suomen ensimmäinen sähkövalo syttyi jo v. 1882 Tampereella. Tämä on yksi taustatekijä  tulitikkutehtaiden määrän vähenemiseen vuoden 1920 reilusta 13 000:sta nykyiseen neljään.

Lypsylehmiä on nykyisin 800 000 vähemmän kuin sata vuotta sitten. Tehotuotannosta kertonee se seikka, että lehmät tuottavat kuitenkin yli 6500 litraa enemmän maitoa kuin Suomen itsenäistymisen alkutaipaleella. Hevosia on lähes 200 000 vähemmän kuin v. 1917. Rautateillä kulkee tätä nykyä viisinkertainen määrä matkustajia verrattuna sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Lentomatkustuksen  kasvu sadassa vuodessa on ollut huikea. v. 1924  Finnairin edeltäjä Aero lennätti ensimmäisenä lentovuotenaan 269 matkustajaa, kun viime vuoden vastaava luku oli lähes 21 miljoonaa lentomatkustajaa. Autoja oli rekisteröity  v. 1922 reilun 1700 kappaleen sijaan viime vuonna vajaa neljä miljoonaa. Mitä sitten kertonee moottoripyörien määrän huima kasvu sadassa vuodessa reilusta 800:sta vajaaseen 300 000:een. Yleisestä vaurastumisesta, tarjonnan monipuolistumisesta vai viidenkympin villityksestä?

Sata vuotta sitten ylioppilastutkinto oli jotain erityistä. Silloin valmistuneita oli reilu 1000 per vuosi, kun nykyään heitä on reilu 30 000 vuosittain. Eikö suomifilmeissä puhuteltukin jotakuta ’korkeammalle lukenutta’  esimerkiksi ’ylioppilas Niemiseksi’? Helsingin yliopistossa opiskelevien määrä on kymmenkertaistunut sadassa vuodessa.  Koulutusrakenteet ovat yhä edelleen jatkuvassa muutoksessa.

Nykyisin opiskellaan pidempään. Avioliitto solmitaan 5-10 vuotta myöhemmin ja keski-ikä avioitumiseen on 31-34 vuotta. Lapsia syntyy vuosittain n. 28 000 vähemmän kuin sata vuotta sitten. Perhekoot ovat pienempiä. Yhä harvempi asuu syntymäkunnassaan. Lähdetään opiskelemaan toiselle puolelle Suomea tai maailmaa. Maailma on pienentynyt. Kulkuyhteydet ovat parantuneet. Matkustaminen on edullisempaa ja tullut yhä useammalle mahdolliseksi.

 

Suomessa asukastiheys on noussut sadassa vuodessa yhdeksällä asukkaalla per neliökilometri. Nykyinen 18 asukasta per neliökilometri on sekin väljä esim. Japaniin verrattuna, jossa väestötiheys on 337 asukasta per neliökilometri. Toki Lapin läänissä on eri tuntuma asukastiheydestä kuin Kehä III-sisäpuolella. Molemmat kokeneena totean tämän.

Terveydenhoidon kehittyminen näkyy monessa Tilastokeskuksen mittarissa. Vielä sata vuotta sitten ilmoitettuja tuhkarokkotapauksia oli yli 13 000, kun viime vuonna tapauksia oli vain neljä. Keskimääräinen hoitoaika yleissairaalassa on vähentynyt samalla aikajanalla tarkasteltuna noin kolmesta viikosta 3,5 päivään. Edelleen samalla aikatarkastelulla lääkemääräykset ovat lisääntyneet yhdestä kappaleesta kymmeneen per asukas. Lääkäreitä oli viime vuonna 22 000 sadan vuoden takaisen 650 lääkärin sijaan.

Asumiskulut ovat nousseet kolminkertaisiksi. Nykyisin vajaa kolmasosa tuloista menee asumiseen. Ruokakulut ovat laskeneet neljänneksen verrattuna sadan vuoden takaiseen tilanteeseen. Ruuan hinta on laskenut. Teollinen ruuantuotanto on voimissaan. Ruuasta säästyvä raha menee muuhun kulutukseen. Tuontihedelmät ovat kasvattaneet suosiotaan. Appelsiineja tuodaan Suomeen vuosittain 29 miljoonaa kiloa – yli 1000 kertainen määrä v.1917 verrattuna. Kahvia juodaan kuutisen kiloa enemmän per henkilö kun vuosisadan alussa. Vaatiiko raskas työ raskaat huvit? Oluen kulutus on tämän sadan vuoden aikana seitsenkertaistunut.

Alla vielä linkki artikkeliin, jossa valotetaan hyvin konkreettisesti, minkälaisia asioita lasten elämä saattoi pitää sisällään sata vuotta sitten. Rotanhännillä taskurahaa.

Aamulehden artikkeli

Näillä faktoilla ja pohdiskeluilla ei ole suoraa yhteyttä teemaan tavarapaljous. Löyhänä linkkinä voi todeta, että keskuudessamme on vielä paljon heitä, jotka elivät elämäänsä pula-aikana: ruuasta ja tavaroista oli puutetta. Sitä taustaa vasten tulee enemmän ymmärrystä pahan päivän varalle säästämisestä.

Vierailijan blogikirjoitus

Omat blogikirjoitukseni ovat olleet hetken tauolla. Pyysin apua sympaattiselta ammattijärjestäjäkollegaltani Susanna Anderssonilta. Tässä vaihteeksi hiukan toisenlaista lähestymistapaa.

 

Tavarat tasapainoon NLP:n avulla

Tavarakaaoksen taltuttaminen tuntuu joskus ylivoimaiselta tehtävältä. Raivaustyöhön ryhtymistä voi helpottaa valmistelemalla omaa mieltään suotuisaan suuntaan. Katsotaan, mitä työkaluja NLP eli neuro-lingvistinen ohjelmointoi meille antaa.

Jos haluamme johonkin asiaan muutosta, on arvokasta aloittaa määrittelemällä nykyinen tilanteemme. Kun mielemme tietää, mitä tarkkaan ottaen olemme muuttamassa, on sen helpompi ryhtyä yhteistyöhön kanssamme. Otetaan esimerkiksi yleinen ongelma: ”Minulla on liikaa tavaraa.” Mitä tämä tarkkaan ottaen tarkoittaa? Tarkoittaako se, että ostan liikaa? Tai onko ongelma siinä, etten osaa luopua mistään? Tai liittyykö ongelmani siihen, etten tiedä, miten turhat tavarat kierrättäisin?

Tehdään pieni harjoitus ja tarkastellaan, missä tavarakaaoksemme ydin piilee. Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset joko mielessäsi tai kirjoittamalla vastaukset paperille.

Nykytilan määrittäminen:

– Mikä ongelmani tarkalleen on?

– Mikä tekee ongelmastani ongelman?

– Miten, milloin, missä ja kenen seurassa ongelmani ensiintyy?

– Mitä mielessäni tapahtuu juuri ennen kuin ongelmani esiintyy?

– Mikä estää minua muuttamasta ongelmaani?

– Jos joku toinen haluaisi kokea ongelmani, millä tavalla opettaisin sen heille?

Viimeinen kysymys tuottaa yleensä oivalluksen, että ongelmaan liittyy opittu taito. On siis mahdollista oppia myös toisenlainen taito, joka palvelee meitä paremmin.

Muutoksen aikaansaamiseksi haluamme siirtyä äsken määrittelemästämme nykytilasta meitä paremmin palvelevaan tavoitetilaan. Tavoitetila määritellään aina positiivisessa muodossa eli tavoitetilalauseesta puuttuvat kieltosanat. Tavoitteen toteutuminen täytyy lisäksi olla ainoastaan omasta toiminnastamme kiinni, koska vain silloin voimme siihen vaikuttaa. Konkreettinen ja sopivan kokoinen tavoite, joka on positiivinen sekä itsellemme että läheisillemme, on meille helpoin toteuttaa.

Seuraavaksi määrittelemme tavoitetilamme tarkkaan, koska mieli suostuu paremmin yhteistyöhön, jos se tietää, mihin tähtäämme. Kysy itseltäsi seuraavat kysymykset joko mielessäsi tai kirjoittamalla vastaukset paperille.

Tavoitetilan määrittäminen:

– Mitä tarkkaan ottaen haluan? Mikä on tavoitetilani suhteessa nykytilaani?

– Mitä resursseja minulla jo on tavoitteeni saavuttamiseksi?

– Mistä tiedän, että olen saavuttavut tavoitteeni? Miltä tavoitteeni saavuttaminen näyttää, kuulostaa, tuoksuu, maistuu?

– Mitä hyötyä minulle on siitä, jos ongelmani poistuu?

– Mitä hyötyä minulle on siitä, jos ongelmani säilyy? Onko tavoitteeni vaivan arvoinen?

– Minkä tekeminen minun täytyy lopettaa saavuttaakseni tavoitteeni?

– Minkä tekeminen minun täytyy aloittaa saavuttaaksen tavoitteeni?

– Mitä tapahtuu, kun saavutan tavoitteeni? Miltä maailmani silloin näyttää, kuulostaa, tuoksuu, maistuu?

Kun olemme näin määritelleet tavoitetilan, meillä on kaikki edellytykset tavoitteen saavuttamiseen. Meissä on jo olemassa kaikki tarvittavat voimavarat. Jos muutosprosessi alkaa tuntua jossain vaiheessa vaikealta, kysy itseltäsi kysymyslistojen kysymykset uudestaan. Vastaukset ovat voineet muuttua prosessin edetessä.

Menestystä ja tavaratasapainoa toivottaen,

Susanna Andersson

Susanna Andersson on psykologi ja ammattijärjestäjä, joka tarkastelee ympäristön vaikutusta hyvinvointiimme. (nojatuolipsykologi.fi)

 

Edistymisen merkkejä ja elämäntarkoituksen pohdintaa

Vaikuttaa siltä, että olen oppivainen yksilö. Olen työstänyt muutaman kuukauden järjestämisen verkkokursseja. Hionut lauseita edestakaisin. Koettanut asettautua kurssin hankkineen asemaan. Ilmassa on vahvoja merkkejä siitä, että olen itsekin omassa elämässäni pystynyt noudattamaan ajan- ja mielenhallintavinkkejäni.

Työpäivän jälkeen  maltan rauhoittua matkalla ruokakauppaan. Etenen rauhallisin askelin. Havainnoin kiireettä ympäristöä. Tuokin kukkaistutus on tuuheutunut kesän aikana. Tuossa kahvilassa en ole käynytkään pitkään aikaan. Olipa tuolla naisella kiiltävät hiukset.

Kaupassa kaivan valmiin ostoslistan laukusta ja valitsen tuotteet kiireettä. Olo on hyvä, koska otin äsken välipalaa enkä ole nälkäinen. En osta nälkääni suklaapatukoita.

En laske kauppaan mennessäni, että tuohon bussiin ehdin, jos suoriudun ostoksista 10 minuutissa. Uusia busseja tulee. Ei tarvitse kiirehtiä hitaammin liikkuvien ihmisten ohi. Ei tuskailla mielessäni ajatuksella hitaista sunnuntaikävelijöistä.

Tämä hetki on hyvä. Ei ole kiire mihinkään. Minulla on kaikki aika minkä tarvitsen.

Toinen muutos minulle sopivampaan suuntaan on se, etten enää tuo kirjallisia töitä kotiin illaksi. Joko jään työpaikan tiloihin niitä omalla ajallani tekemään tai menen kirjastoon. Työt etenevät sujuvammin, kun saan tehdä niitä keskeytyksettä. Lemmikit eivät hypi näppäimistön päällä, vaadi ruokaa tai ulkoilmaa. Kotityöt eivät tule mieleen kodin ulkopuolella.

Kun sitten tulen kotiin, maadoitan itseni kodin asioille. Useimmat kotityöt rentouttavat. Pidän pyykkäämisestä ja silittämisestä. Ruuanlaitto yhdessä on mukavaa. Maltan kuunnella läheisiäni ja heidän päivänsä kulkua. Olen läsnä tässä ympäristössä ja näiden ihmisten kanssa , jotka antavat perustan elämääni, tekemisiini ja yleiseen jaksamiseen.

Edellä kuvatut muutokset ovat pieniä, mutta minulle hyvin merkityksellisiä. Niiden avulla saan stressiäni vähennettyä. Arki on sujuvampaa. Se ei tunnu suorittamiselta. Alan muistaa, että elämä ei ole niin vakavaa.

Pohdin jälleen elämän tarkoitusta. Olisiko tarkoitus löytää oma sisäinen rauha? Saada siitä ensin esimakua pieninä ohikiitävinä tyyneyden tuntemuksina. Sitten osata säilyttää tyyneys hiukan pidempään. Lopulta oivaltaa, että minulla on mahdollisuus itse säädellä sisäistä olotilaani joka hetki. Kun oma tasapaino löytyy, on helpompi kuunnella muita ihmisiä, olla läsnä ja eläytyä muiden kokemuksiin. Tuntea rikastuvansa näistä. Jakaa ja saada.

Eppu Normaalin kappaleen mukaan elämän tarkoitus on ikävän karkoitus. Erään ystäväni näkemyksen mukaan olemme täällä jokainen suorittamassa omaa tehtäväämme. Elämä kulkee eteenpäin sen tehtävän oivaltamisessa. Erään toisen näkökannan mukaan olemme täällä muovaamassa maailmaa omilla ajatuksillamme. Onko elämän tarkoitus nähdä sen jatkuminen lastemme kautta? Tavoittaa estetiikan maailma? Osata löytää ja kanavoida luovuutensa?  Tuottaa iloa ihmisille, joiden kanssa olemme tekemisissä? Yhtä absoluuttista totuutta elämän tarkoitukseen tuskin löytyy. Jokainen muovaa oman totuutensa.

Elämä on haurasta. Asiat saattavat muuttua yhtäkkiä. Nautitaan käsillä olevista hetkistä.

 

Kyselyn kertomaa ja ikkunanpesun vaikeutta

Halusin tietää, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat kodin järjestämisestä. Niinpä toteutin lyhyen kyselyn. Kohderyhmänä olivat vajaat sata tuntemaani henkilöä ja heistä noin puolet vastasi.

Selkeimpänä motiivina kodin järjestämiseen on tunne, että tavarakasat ahdistavat ja muistuttavat tekemättömistä töistä. Kodin halutaan olevan esteettinen, viihtyisä ja siisti. Sotkuisuus haittaa kotona viihtymistä. Siistimisen jälkeinen hyvä fiilis motivoi samoin kuin visio lopputuloksesta. Siivous koetaan hankalana sekä aikaa vievänä ja siihen ryhdytään harvoin. Moni vastaajista tiedostaa, että tavaraa on liikaa ja säilytystilatkin ovat rajallisia. Ei haluta käyttää aikaa tavaroiden etsimiseen. Muutama myöntää, ettei kehtaa kutsua vieraita kotiinsa, koska kaikki on sekaisin.

Suurimmiksi esteiksi järjestämisen aloittamiselle koetaan ajan puute ja ettei saa aloitetuksi. Osa aloittaa, mutta työ jää kesken. Arjen kiireessä esim. vaatteilla on taipumus kasaantua paikoille, joihin ne eivät kuulu. Viikonloppu saattaa kulua näitä kasoja järjestellessä. Joku kertoo aloittavansa useamman ison kaapin järjestystyön kerralla, jolloin työ jää yleensä kesken. Vastaaja oivaltaa, että työ tulisi tehdä pikkuhiljaa. Moni kertoo järjestämisen tuntuvan niin toivottomalta urakalta, että siirtää aloitusta. Tavaroita ei raaskita heittää menemään, mutta kirpputorinkin koetaan työllistävän liikaa. Omat voimat eivät tunnu riittävän. Osalla omat tavarat ovat järjestyksessä, mutta muiden perheenjäsenien tavarat ovat hujan hajan.  Tai perheen toinen aikuinen järjestää vastaajan tavarat uudella lailla hänen poissa ollessaan eivätkä tavarat enää löydy. Yleensä järjestäminen saadaan aloitetuksi heti kun koetaan, että sille on aikaa.

Eniten arjen sujumista häiritsevät tavarakasat ja paperipinot. Toiseksi eniten häiritsee keittiö ja sen kaapeissa olevat käyttämättömät astiat ja kodinkoneet. Vaatehuone on melko monen vastaajan ongelmakohta, samoin työhuone ja ajan järjestäminen. Imurointia ja pölyjen pyyhkimistä lykätään. Jos tilat, joissa viettää eniten aikaa ovat sotkuisia, ne häiritsevät. Varasto, autotalli ja eteinen koetaan myös haastaviksi tiloiksi arjen sujumisen suhteen. Yhden vastaajan koti on niin järjestyksessä, ettei arki häiriinny.

Minkälaista tukea sitten tarvitaan? Kolmen kärjessä ovat kurssit, joissa kuullaan vinkkejä ja vertaiskokemuksia, verkkokurssit , joissa saa lukea vinkit omaan tahtiin sekä ladattavat oppaat nettisivustoilla. Ammattijärjestäjän henkilökohtaista ohjausta arvelee tarvitsevansa joka viides vastaaja. Joku vastaajista kaipaa apua työhuoneeseen, jonne voisi siirtää harrastukseen liittyvät tavarat. Toinen toivoo saavansa alkusysäyksen tai tietynlaisen pakon aloittaa (esim. muutto).

Seuraavaksi kysyin, minkätyyppisiä ohjeita järjestämiseen tarvitaan. Suosituimmaksi ponnahtavat kuvat järjestetyistä kohteista, niihin kuluneesta ajasta ja säilytysratkaisuista. Järjestämisvinkkivideoista ollaan myös hyvin kiinnostuneita. Listauksia alueen kierrätysmahdollisuuksista tai muita selkeitä numeroituja listoja etenemisestä toivotaan. Kuljetusapua koetaan tarvittavan. Halutaan päästä tavaroista eroon ilman, että joutuu ottamaan vapaapäivän töistä. Kaivataan myös helppoa tapaa myydä tavaroita. Valokuvien järjestämiseen toivotaan apua: miten aloittaa  kun vuosien kuvat on järjestämättä.

Kaksi kolmasosaa vastaajista käyttäisi ammattijärjestäjän palveluita siksi, että ammatillisessa ohjauksessa työ etenee systemaattisesti ja saadaan tehdyksi loppuun asti. Omien voimavarojen puutteen mainitsee motiivikseen joka neljäs kyselyyn vastaaja. Osa ei saa itse aloitetuksi ja moni pitää palvelun hintaa kohtuullisena huomioiden kotitalousvähennys (50%).  Ammattijärjestäjää kaivataan alkusysäyksen saamiseen. Joku mainitsee, ettei tähän ole aikaa eikä intoakaan.

Ammattijärjestäjän palveluita ei käytettäisi, koska joko koetaan että omat voimavarat riittävät järjestämiseen ilman ohjaustakin tai palvelun hinnan vuoksi. Muutama vastaaja toteaa häpeävänsä näyttää sotkuista kotiaan vieraalle ihmiselle. Palvelun ostamiseen ei jakseta keskittyä tai sitä ei jakseta organisoida. Eräs vastaajista kuvaa, ettei ole vielä valmis ammattijärjestäjän kotiin päästämiseksi. Joku toteaa, ettei tunnu mukavalta ajatukselta, että joku vieras ”penkoo” tavaroita.

Paljonko aikaa ollaan valmiita käyttämään kodin järjestämiseen? Joka toisen vastaajan mielestä 1-2 tuntia per viikko. Päivittäinen sopivin aika tuntuu olevan 15-30 minuuttia. Kun on sopiva työ- ja elämäntilanne, ollaan valmiita käyttämään raivaukseen vaikka koko päivä. Vapaapäivinä ja kesälomalla aikaa käytettäisiin useampikin päivä kerrallaan.

50 euroa per kuukausi on useimpien mielestä sopivin summa, jonka voisi käyttää kodin järjestämiseen, jos ostaisi sen palveluna. Osa vastaajista ei osannut arvioida summaa. Osa arvelee käyttävänsä kertakäynnin verran, osalla ei arvionsa mukaan ole varaa tähän palveluun.

Tärkeimmäksi ominaisuudeksi ammattijärjestäjän persoonassa koetaan ylivoimaisesti se, että hän kunnioittaa asiakkaan kotia ja persoonaa. Tärkeänä pidetään myös sitä, että hän hahmottaa järjestettävän kokonaisuuden nopeasti. Luottamus, että nähdyt ja koetut asiat pysyvät vain ammattijärjestäjän ja asiakkaan välisinä on olennainen asia usealle vastaajalle.

Kyselyn vastaukset tukevat vahvasti jo aiemmin muodostuneita käsityksiä. Suomalaiset eivät vielä miellä ammattijärjestäjän palveluita tavanomaiseksi ostopalveluksi. Vaikka kodin epäjärjestys ja tavarapaljous häiritsevät, kynnys kutsua ammattijärjestäjä kotiin on melko suuri. Järjestämiselle ei tunnu löytyvän aikaa ja niin arki toisinaan puuroutuu tavara- ja paperikasojen alle tai vaatehuoneen oven taakse.  Perinteiset tai verkkokurssit koetaan helpoimmiksi tavoiksi saada riittävät vinkit järjestämiseen. Visuaalisuus – kuvat ja videot – ovat parasta konkreettisuutta, joista vinkit jäävät parhaiten mieleen.

Järjestäminen on itselleni luontaista ja se on enemmän kuin helppo aloittaa. Ikkunanpesu sitä vastoin on kuin tervan juontia. Valmistauduin – nyt kesällä viimeinkin tapahtuneeseen – pesusessioon liioittelematta puolitoista vuotta. Siihen oli erittäin vaikea ryhtyä. Lopulta eräänä alkukesän aamuna olin henkisesti valmis. Kahden hengen voimin teimme viiden huoneen ikkunoiden pesun puolessatoista tunnissa. Työnjako toimi, kun toinen pesi karmit sekä ikkunalaudat ja toinen itse ikkunat. Jälkikäteen voin todeta, ettei olisi kannattanut käyttää kaikkea sitä turhaa energiaa aikomiseen ja huonon omantunnon potemiseen. Olisi voinut vain aloittaa.

             

 

Kesämuistoja – ahnehtineen hakettajan tarina

Eräänä poutaisena kesälomapäivänäni vuokrasin oksasilppurin. Ajatus oli opetella laitteen käyttöä ja saada pienittyä taloyhtiön risuja hakkeeksi. Kiertotalousteemalla siis.

Pienkonevuokraamon ystävällinen vuokraaja kertoi kyllä laitteen toimintaa esitellessään, että ei sitten pidä ahnehtia työntäessään oksia silppuriin. Olin jo tuotetiedoista opiskellut, ettei märkiä, tuoreita tai liian paksuja oksia saa syöttää laitteeseen. Onnistuin saamaan hakettajan kotiin ja auton takakontista ulos kahdeksi kappaleeksi purettuna. Jatkojohdon avulla sain työpisteen valmiiksi tontin laidalle autotallin taakse. Olin jo rehvastellut vastaan tulleelle naapurillekin, että minä se olen semmoinen maalaistyttö, joka tarttuu hommaan kuin hommaan ihan itsenäisesti.

Polleana kokosin silppurin osaset ja niin lähti homma käyntiin. Miten ylpeä olo! Minä se tässä vaan hakettelen! Ohi kulkeneet naapurin lapset eivät uskaltaneet edes jäädä jututtamaan. Niin tohkeissani ja innostunut kiilto silmissäni taisin siinä tunkea risua risun perään silppurin uumeniin. Kasassa oli jäljellä vielä tuoreempaa oksaa, joka oli tähän asti mennyt hyvin läpi. Sisään vaan samalla vauhdilla, ei tässä aleta himmailemaan. Ehkä se oli yhdistelmä aiemmin hiukan märkiä oksia ja viimeksi syöttämäni ehkä vähän liian paksu oksa. Silppuri sammui ja laitteen kaikki kolme merkkivaloa syttyivät yhtä aikaa.  Ei auttanut keltainen pakki-nappi. Ei inahtanutkaan.

Töpseliä irti. Muovinen suojarakenne edestä pois. Pääsin giljotiinimaiseen ytimeen. Olenpas saanut paljon ja tiiviisti syötettyä tähän osioon. Pienillä oksasaksilla sain löysimmät silput kaivettua pois. Tuoreiden oksien kuoret olivat – juuri niin kuin myyjä oli tiennyt että voi käydä – kalttaantuneet pitkiksi suikaleiksi ja uskomattoman tiiviisti siihen ahtaimpaan kohtaan. Muutaman tunnin takaisen opastuksen varmuudella kääntelin asiantuntevasti härvelin ylösalaisin. Ryömin sen alle ja irroittelin kaiken minkä suinkin sain. Mutta se (liian) paksu oksa ei hievahtanutkaan. Kokosin vehkeen kaikki irtonaiset osat siististi pressun alle ja odottelin apujoukkoja saapuvaksi illan suussa.

Olen lainaamisen puolestapuhuja. Harvemmin tarvittavia laitteita, kuten mehumaijaa, rinkkaa, luistimia tai lumikenkiä saa lainaksi tuttavilta tai esim. Kuin oma sivustolta. Isompia juhlia on sen verran harvoin, että juhla-astiaston saan lainattua tarvittaessa. Kirjat lainaan lähestulkoon aina kirjastosta – vain harvat kirjat haluan omaksi. Vaatelainaamot ovat yleistymässä ja uskon konseptin toimivan juhlavaatteisiin. Auton omistaminen kaikkine sivukuluineen on kallista. Vuokra-auto pidemmille reissuille ja henkilöautoon mahtuville matkaseurueille tulee omaa autoa halvemmaksi. Kimppakyyti esim. työmatkoille on hyvä ajatus, joskin se vaatii viitseliäisyyttä toteuttaa. Meidän kunkin elämäntilanne tietenkin vaikuttaa, sujuuko arki ilman omaa autoa.

Illalla mieheni löysi silppurista vielä yhden säätöruuvin, jota löysäämällä saimme tiukassa puristuksessa olleen oksanpätkän irti giljotiinin hampaista. En tunnustanut ahnehtimisesta johtunutta jumitilannetta vuokraajalle laitetta palauttaessani. Niin viisaita nuo vanhat sanonnat: maltti olisi ollut valttia.