Järjestyksen paikkoja

Maailma perustuu mielestäni jonkinlaiseen järjestykseen. Ensimmäisenä tulee mieleen koko maailmankaikkeus, jossa asiat tapahtuvat tarkoituksella ja tiettyinä hetkinä meidän kunkin elämänkaarta. Toisaalta tarkoitan fyysistä järjestystä. Minulle iloa tuottavat asiat ja paikat, joissa on tietty selkeä järjestys.

Liikenne ei sujuisi ilman liikennemerkkejä ja ennalta sovittuja sääntöjä. Bangkokin massiivisilla viisi kaistaa suuntaansa ajoväylillä tarvitaan enemmän sääntöjä kuin kapealla kylätiellä, jolla kulkee useampia autoja päivässä. Omassa elämässäni kokemusta on molemmista ja tässä kohtaa olen niin ylpeä juuristani maaseudulla.

Sinfoniaorkesterin kokoonpano – tietty istumajärjestys, nuotit eri instrumenteille, tarkkaakin tarkempi ajoitus sekä kapellimestarin tahtipuikon herkät vivahteet – on huikea esimerkki siitä, miten sovitut järjestykset tuottavat upeita musiikkielämyksiä kuulijoille.

Kirjaston mittava luokittelujärjestelmä toimii loistavasti, kun haen tiettyä kirjaa tai CD:tä ja virkailija noutaa sen omalta numeroidulta paikaltaan. Pidän kirjaston palveluita Suomessa ylipäätään laadukkaina ja monipuolisina. Melkoisen moni blogikirjoituksistani on syntynyt kirjaston hiljaisessa huoneessa.

Eräänä aamuna vuokratalosäätiön avaintoimistossa  totesimme henkilökunnan kanssa yhteen ääneen, että kaaos olisi valmis, jos kaikki järjestyksessä olevat avaimet putoaisivat lokeroistaan yhdeksi kasaksi lattialle. Kuka silloin haluaisi ottaa vastuun tapahtuneesta ja keksiä kätevimmän ratkaisun, jotta päivittäiset rutiinit saataisiin palaamaan mahdollisimman pian ennalleen?

Asuinpaikkakuntani ompelutarvikekauppa on viehättänyt heti ensi käynnistä lähtien. Kaikki valikoimista löytyvät napit on ommeltu väriteemoittain säkkikankaalla päällystetylle alustalle. Asiakkaan valittua napin suurempi määrä samaa nappia löytyy valtavasta seinän peittävästä laatikostosta. Toimiva systeemi on muotoutunut käytännön tarpeiden myötä.

Apteekkien laajoista lääkelaatikostoista työntekijät löytävät  tarkalleen ja täsmällisesti etsimänsä valmisteet. Olisin tätä kirjoitusta varten halunnut kuvata erään apteekin laatikoston, mutta en saanut kuvauslupaa. En tiedä minkä geenin lienen perinyt, kun tämän systemaattisuuden seuraaminen tuottaa niin suurta iloa. Täten tämän tunnustan.

Pinta-alaltaan pieni, mutta omistajansa suurella sydämellä luotsaama teekauppa on kuin elokuvasta ”Pieni suklaapuoti”. Hengen myymälään tuo paitsi täydellisen järjestyksessä olevat teepussit, -purkit ja -kannut mutta myös omistajan positiivisen säkenöivä persoonallisuus. Kaikki se kerätty tietotaito teen maailmasta ja saman innostuksen välittäminen asiakkaillekin tuovat kauppaan aivan erityisen tunnelman.

Tässä yhteydessä lienee soveliasta mainita, että kirjoitusteni linkit eivät sisällä kaupallisia sopimuksia. Nämä ovat omia havaintojani maailmanmenosta ruohonjuuritasolta.  Pidän positiivisena kykynä nähdä, kokea ja tulkita mielenkiintoisia ja kiehtovia asioita.

Ammattijärjestäjäkoulutuksessa tapasin sielunsiskojani ja –veljiäni.  Ehkä meillä kaikilla on se jokin ylimääräinen järjestysgeeni perimässämme.

 

Vaatteellasi on monta tarinaa

Onko vaatekaapissasi ”osta 3 maksa 2” – hankintoja ? Saako alle 10 eurolla hyvää ja lukemattomat pesukerrat kestävää T-paitaa? Ostatko usein ja edullista? Vai panostatko mieluummin laatuun ja hiukan hintavampaan tuotteeseen? Entä kotimaisuuteen?

Täällä nettikauppojen, houkuttelevien mainosten, runsauden ja tavarapaljouden maailmassa kuluttajan on halutessaankin lähes mahdoton selvittää ostamansa tuotteen alkuperää. Rinna Saramäki on päässyt pintaa syvemmälle kirjassaan Hyvän mielen vaatekaappi Siinä pohditaan mm. vaatevalmistajien eettisyyttä ja ekologisuutta sekä evästetään käytännön vinkeillä, minkälaisilla valinnoilla kuluttajana voit pyrkiä vaikuttamaan asioihin.

Vuodesta 2014 alkaen järjestetty Vaatevallankumous – kampanja on levinnyt jo 90 maahan.  Teemaviikon tarkoituksena on vaikuttaa vaateteollisuuden vastuullisuuteen ja koko tuotantoprosessin läpinäkyvyyteen. Tietoisuus näistä asioista on lisääntymässä.

Itseäni havahdutti dokumenttielokuva Machines. Se kertoo suuresta tekstiilitehtaasta Intian Gujaratissa. Elokuvassa ei ole suurelle yleisölle myyviä elementtejä: vauhtia, jännitystä, yllättäviä juonenkäänteitä, kiiltoa tai glamouria. Se tarjoaa paljasta realismia: yksitoikkoisesti raksuttavia koneita ja kankaita puskevia tuotantohihnoja. Työntekijöiden haastatteluja ja avointa palautetta: ”Sinä tulet, kysyt ongelmista, kuvaat ja lähdet. Olet ihan niin kuin ne muutkin. Tekisit sen sijaan jotain asioille”. Työntekijöiden oikeuksiin on havahduttu. On pioneereja, jotka lähtevät sydämenasianaan ajamaan työläisten oikeuksia. Kuten dokumentissa kerrotaan, usein nämä uskalikot maksavat omalla hengellään eli heidät tapatetaan ja toiminta tehtaassa jatkuu kuten ennenkin. Ammattiyhdistysliikkeen periaatteet saati minkäänlainen demokratia eivät toimi.

Kaikille 1,3 miljardille intialaiselle ei riitä töitä. Elämässä kiinni pysyäkseen varastetaan ruokaa tai myydään itseään. Tätä taustaa vasten on helpompi ymmärtää, että jotkut dokumenttiin haastatelluista työntekijöistä näkevät tilanteensa optimistisesti. On työpaikka ja työpäivät ovat vain 12 tuntisia. Lähdetään pitkien matkojen takaa tehdastyöhön , jotta saadaan rahaa perheelle ja lapset koulutettua. Mitä vaihtoehtoja on maassa, jossa yhteiskunnan rakenteet eivät tue tasa-arvoisuutta millään elämän osa-alueella.

Tilaajien eli esimerkiksi länsimaisten vaateketjujen on vaikea valvoa koko tuotantoketjua puuvillan alkuperästä valmisvaatteeksi kaupan hyllylle saakka. Monilla ketjuilla on edustajia, jotka kiertävät tehtaissa tekemässä pistokokeita sopimusten noudattamisesta. Kuinka todenmukainen käsitys saadaan, jos käynneistä tiedetään etukäteen. Kyse on laajoista ja monisäikeisistä sopimuksista ja kokonaisuuksista. Jokainen voi pohtia omaa eettistä omaatuntoaan. Sitä tavaraa valmistetaan, jolle on kysyntää.

Minulle koskettavin kohta elokuvassa Machines oli otos nuorehkosta pojasta ison kaukalon äärellä,  johon hihnalta tuleva kangas kerätään. Poika on äärimmäisen väsynyt, pää nytkähtää vähän väliä mikrotorkkuihin ja hetken päästä hän taas havahtuu uudelleen työn ääreen. Milloin hän on viimeksi saanut levätä, nukkua, nauraa, olla nuori mies? Miten jokaisen lapsen kortit on jo ennen syntymää jaettu? Huumeäidin poika? Kartanonrouvan tytär?  Onko kaikilla toivoa? Tämän tyyppiset elokuvat herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Kuinka monelle meistä tietoisuus lisää tuskaa?

Olen onnekas. Olen syntynyt maahan, jossa rakenteet ja asiat suurimmalta osin toimivat. Hyvä on kirjoitella näitä ajatuksia paperille tasaisesti etenevässä junassa matkalla kohti rakkaan ystävän tapaamista. Aurinko paistaa ja pääsen pian puhtaaseen luontoon eväsretkelle.  Päälläni vaatteet, joiden tarkkaa alkuperää en tiedä. Tuulipuvun takissa lukee Ruotsi. Lenkkikenkien tuoteseloste on niin haalistunut etten saa siitä selviää. Fleecepuseron tuoteselosteen olen leikannut irti. Osa varusteista on kirpputorilta, osa saatuja, reppu on lainattu.  Olen pieni palanen suuressa maailmankaikkeudessa. Minun tarkoitukseni oli syntyä tähän maahan ja näihin olosuhteisiin. Minulla on etuoikeus valita ja voin tehdä vastuullisia valintoja. Havahduttavista elokuvakokemuksista huolimatta saa nauttia elämästä.