Valikoimien tolkuton runsaus

Tämä on erittäin kotikutoinen katsaus kauppojen tolkuttoman laajaan tuotevalikoimaan. Tarkastelun kohteena on suuri automarket keskustan ulkopuolella. Mittayksikkönä on 172 cm pitkän naishenkilön normaali askellus. Kohdetuoteryhmänä hyllyssä olevat päivittäistavarat. Hyllykorkeus n. 2 metriä, hyllyjä 3-6 kpl  ja hyllyjen syvyys vajaan metrin. Työvälineinä näköaisti, askeleet, kynä ja paperia.

Isossa marketissa en herättänyt minkäänlaista huomiota kulkiessani A5 kokoisen vihkon ja kynän kanssa. Askelluksetkin koetin tehdä muina naisina samalla askeleita laskien ja tuotteita katsellen. Sotkuisista muistiinpanoistani huolimatta onnistuin kirjaamaan jonkinlaisen koosteen nähdystä.

Kynttilöitä ja lautasliinoja on 21 askeleen matkalta. Kyllä kattaukset näillä onnistuu. Hiukan enemmän – 24 askelta – löytyy pyykin- ja astianpesuaineita.  On ekoa, fosfaatitonta, nestemäistä, jauhemaista ja tablettia. Suihkugeelejä ja saippuoita löytyy 10 askeleen verran, shampoita 16 askelta. Fyysiseen puhdistautumiseen on valinnan varaa. WC- ja talouspapereita on pakattu korkeammalle eli lähes 3 metrin korkuisiksi pinoiksi – niitä askellan 44 kertaa jalkaa toisen eteen.

Makeisosastolla on megajättipusseja, levyjä, patukoita, irtokarkkeja yhteensä 60 askelta.  Paljonkohan aikaa menisi näiden kaikkien syömiseen, jos karkkipäivä olisi kerran viikossa ja söisi kerrallaan vain yhden pussin tai pari patukkaa ? Minun kaltaiselleni suklaaholistille ei ole olemassa sitä kohtuutta, että maistaisin vain muutaman palan kerrallaan. Ei auta, vaikka laitan kaappiin piiloon. Tiedän missä namit ovat. Lukkosysteemiin ja avainten luovuttamiseen perheenjäsenelle en ole lähtenyt. Ainoa mikä tepsii on absolutismi. Sokeri koukuttaa.

Hedelmä-, vihannes- ja lihasäilykkeitä askelsin 34 normaalipituista askeltani. Helppoja ja nopeita arjen ruokailun pyörittämiseen– näiden ravintoarvoista keskustelua riittäisi useammaksi toviksi.  Eläintenruokien sanotaan olevan ravintosisällöltään parempia kuin monet ihmisravinnoksi tarkoitetut ruuat. Kissoille on tarjontaa 19 askeleen ja koirille 36 askeleen verran.

Juustohyllyt ovat valikoimiltaan hulppeat – kokonaisen juuston paketit, siivut, raasteet, rae- ja tuorejuustot – 35 askelta. Leipävalikoimaa – kokonaisia, viipaloituja, sämpylöitä, rieskoja, paistovalmiita ja juuri paistettuja – lompsin 108 askeleen verran. Parhaita myyntivaltteja on tuoreen leivän houkutteleva tuoksu – vaikkakin joidenkin esipaistetut sämpylät kuuluvat tulevan Euroopasta saakka ja itse paistaminen tapahtuu suomalaisessa marketissa.

Täysmehuja, mehujuomia ja –tiivisteitä on huimat 49 askelta. Muroja – kuitupitoisia, sokerihuurrettuja ja perinteisiä – 24 askelta. Näissä mainostajien luomat mielikuvat ovat mielestäni vahvimmillaan ja pyrkivät ohjaamaan haluttuihin ostopäätöksiin. Perunalastut – kuinka moni on tehnyt perunoiden kuorimisesta saakka itse, kun kaupasta löytyy 24 askeleen matkalta valmiita vaihtoehtoja ?  Perusleivontatarvikkeita, kuten jauhoja  voi valita 14 askeleen verran. Riisit ja pastat lienevät jo aikaa sitten syrjäyttäneet perunan arkiruuassa – vaihtoehtoja on 23 askeleen matkalta.

Pakasteilla on hyllytilaa 106 askeleen verranJälkiruoka-, taikina-, valmisruoka-, leivonnais-, pizza-, kala-, liha-, vihannes- ja perunatuotteet edustavat samaa helppoutta ja nopeutta ruuanvalmistuksessa kuin säilykkeet.  Jäätelöitä mittaan 31 askellusta – tikut ja pakkaukset, luomut ja kasvirasvajäätelöt ovat sulassa sovussa rinnakkain pakastealtaissa. Jogurtteja löydän 39  askeleen ajan. Maitotuotteissa pienien meijereiden tarjontaa on viime vuosina tullut kiitettävästi lisää.

Ainoa tuoteryhmä, jossa sekosin askeleissani, koska tavaraa oli sekä hyllyissä että isoissa lavoissa käytävän keskellä, olivat oluet sekä virvoitus- ja energiajuomat. Arvelen tarvittavan yli 100  askelta, jotta tämä osasto on nähty alusta loppuun.

Olikohan ennen vanhaan kuitenkin yksinkertaisempaa ja helpompaa mennä siihen sekatavara-/kyläkauppaan, jonka myymäläpinta-ala oli arvioilta nykyisen suurmarketin maitotuotteiden osaston kokoinen ? Kauppias oli tuttu, tunsi koko perheen. Sait irtokarkit – ne ihanat kolat ja HubbaBubba purkan – muutamalla kymmenellä pennillä kappale. Muuta ei osattu edes kaivata. Keski-ikäisen muistomatkaa menneeseen.

 

 

Arktista suoramainontaa

Sattui rapsakka (-20 astetta) pakkaspäivä, kun jaoin yritykseni mainoksia postilaatikoihin. Ja päiväähän ei voinut yhtään siirtää – minun luonteellani ei – tämä tehdään juuri tänään.

Onpa laatikkoja paljon erilaisia. Ensin niitä yksittäisiä tolpan päässä jököttäviä, joissa kansi on päällä tai sivussa. Kansi aukeaa joko kokonaan tai välikannen kautta, jolloin postin mentävä aukko on keskellä tai takana.  On postiluukkuja ulko-ovissa: pitkittäin, poikittain, melkein maan tasalla (ei auta olla polvivaivainen) sekä alle metrin mittaisten silmien korkeudella. Tandem-postilaatikkorivistöjäkin näin eli kaksi riviä laatikkoja päällekkäin. Toisissa laatikoissa ei ole nimiä ollenkaan, toisissa on käsin tehty lappu ”posti”. Yhdessä oli teksti ”täällä asuu pureva koira”.

Mukanani oli ihan perinteisestä paperisesta puhelinluettelosta revitty karttasivu siksi, ettei jäisi harmaita, käymättömiä alueita, kun nyt kerran tähän hommaan aloin. Ei siis Google Mapsia apuna, kuten minusta seuraava sukupolvi ja oman sukupolveni hiukan edistyneemmät olisivat valinneet. Rapea pakkanen aiheutti kyllä sen, ettei kartanluvusta tullut mitään. En näe tekstiä ilman silmälaseja ja lasit kassista kaivettuani huurtuivat heti kättelyssä. Eikun nenäliinaa peliin ja kun tuo nestuukki oli jo valmiiksi kostea nenän niistämisestä, jäätyi saman tien. Siinä sitten olin tien poskessa kartta hankeen pudonneena, silmälasit ja nenäliina jäässä sekä nenä vuotaen. Tyylikäs sankariolo – tässä sitä edistän yritykseni tunnettuutta.

Arvostukseni postinjakajia kohtaan nousi entisestään. Matkaan on lähdettävä kelillä kuin kelillä. Oli sitten paahtava helle (melko harvinainen), paukkupakkanen, tihku- tai rankkasade, liukas, kinostunut tai sula taival.

Jaoin yhtä A4-kokoista paperia per talous eli en ihan hirmuisesti kuormittanut paperilla. Pidän järkevänä, että halutessaan voi  laittaa mainoskiellon postilaatikkoonsa. Selkeä pyyntö rajoittaa saapuvan postin määrää. Tunnustan, että minulla lipsahti yksi mainos postilaatikkoon, josta löytyi pakkasen huurruttama teksti ”ei mainoksia”. Pahoitteluni. Jos taas ei ole rajannut laatikkoonsa tulevaa materiaalia, saa kukin vapaasti päättää kiinnostaako, lukeeko, käyttääkö biojätepussina, maalausalustana vai laittaako saman tien paperinkeräykseen. Mainostajan näkökulmasta on haastavaa saada oma viesti sellaiseksi, että se herättää mielenkiinnon tutustua tarkemmin.

Odotan ilman muuta, että tästä yritykseni eteen tehdystä mainoshappihyppelystä seuraa muutakin kuin pakkasenpuremat posket. Yhteydenottoja odotellessani voin lämmitellä – ah niin ihanalla – kuumalla teellä.

 

 

Täsmäiskuja: lompakko ja käsilaukku

Kukapa meistä ei olisi joskus tuskaillut lompakkonsa tai käsilaukkunsa kanssa. Lompakko tursuaa kuiteista ja käsilaukusta ei löydy mitään vaikka kuinka täsmäotannalla kaivelisi.

Lompakko voi olla uusi, kaunis, siisti ja huolitellun näköinen. Tai kauhtunut, repalainen, tummunut ja vähän likainenkin. Oma lompakkoni on järjestyksessä, mutta kuuluu jälkimmäiseen eli nuhruiseen sarjaan. Se on ostettu v. 2000. Muistan sen hankinnan hyvin, sillä elin tuolloin arkeani aasialaisessa miljoonakaupungissa. Nyt jo kehtaan tunnustaa, että työn bonuksena tulivat takahuoneiden ostosmahdollisuudet, jotka eivät avautuneet ihan kaikille ulkomaalaisille.  17 vuotta yhteistä taivalta lompakon kanssa on jo takana ja niin on pärjäilty. Kanssamatkaajani on kuitenkin vuosien saatossa kerännyt sen verran kokemusta pintaansa, että mennee vaihtoon piakkoin.

Jos oma lompakkosi natisee ompeleistaan eikä neppari tahdo enää mennä kunnolla kiinni, kokeile muutamaa niksiä.

Käy rahapussisi läpi joka päivä – ei vie kauaa kunhan teet sen joka ikinen päivä. Jos sinulla on tapana säilyttää käteisostokuitit, luovu tavastasi. Jos ostokseen ei liity takuukuittia, laita kuitti roskiin jo kaupan kassalla. Luottokorttikuitit voit koota lompakosta päivän päätteeksi nippuun odottamaan luottokorttilaskua.  Lasku on helppo tarkastaakin, kun kuitit ovat päivämääräjärjestyksessä.  Käytetyt pääsyliput  voit laittaa roskiin saman tien, ellet ole aikeissa tehdä esim. muistojen kuvakollaasia juuri koetusta reissusta. Parkkikuiteista voit luopua, ellet tarvitse niitä yrityksesi kirjanpitoon tai työnantajasi matkalaskuun. Vanhentuneet leimankeräyskortit joutavat pois. Etukortteja, joita tarvitset harvoin ei välttämättä tarvitse säilyttää lompakossa – kuten valuutanvaihto- tai laivayhtiön kortteja. Kela-, elintenluovutus- ja vakuutuskortit taas ainakin itse säilytän lompakossa. Samoin kauppaketjujen  etukortit – ne löytynevät nykyään lähes jokaisen lompakosta.

Entä käsilaukku ? En osaa edes arvailla mitä kaikkea yllätyksellistä suomalaisten naisten käsilaukut pitävät sisällään. Eikä kaikkea kannata paljastaakaan.

Useasti naisihmiset toteavat laukun olevan epäsopivan. Se on joko liian pieni (saumat paukkuvat eikä näytäkään kovin tyylikkäältä) tai liian suuri ja syvä (käsikopelolla tunnusteltaessa et yleensä löydä etsimääsi). Jotkut ovat ratkaisseet asian hankkimalla bag-in-bag sisälaukun, joka vain sujautetaan isomman laukun sisään. Pakkaamalla sisälaukkuun vakitarvittavat ja sisälaukku kulloinkin käytettävän laukun sisään, niin jo alkaa löytyä.  Ainakin kännykkä ja laturi, kalenteri, nenäliinoja, avaimet, hammastikkuja, purkkaa, käsivoide, sukkahousut (toivottavasti ehjät), hiuslakka ja hygieniatuotteet tulisi mahtua mukaan.   Oletettavasti ja tarpeen mukaan paljon muutakin.

Niska-hartiakipuilevana ja fysioterapeutin vinkistä olen siirtynyt reppuun, koska hyötyliikun mielelläni kävellen ja näin kädet jäävät vapaiksi heilumaan. En ole vielä tutkinut, onko reppuihin sopivia sisälaukkuja markkinoilla. Kuten en myöskään ole nettiostaja, minun tulee päästä ihan omin käsin hypistelemään noita pussukoita.

Yhtä kaikki – käsilaukkukin olisi hyvä käydä läpi päivittäin, jottei turhaa ja ylimääräistä tavaraa saati roskia kerry laukun pohjalle.

Arjessa niin monesta toimintatavasta muodostuu rutiini silloin kun elämäntilanne on suhteellisen seesteinen – ei eroja, erikseen- tai yhteenmuuttamisia, muuttoja pienempään/suurempaan asuntoon, työpaikan vaihtoja, eläkkeelle siirtymisiä tai muuta erityistä.

Olen täysin kaavoihini kangistunut, kun huomaan töistä tullessani käyttäytyväni täsmälleen saman kaavan mukaan: ulkovaatteet naulakkoon, jazzradiokanava päälle, ruuat kissoille, repun ja lompakon läpikäynti, postin lajittelu, kissan hiekkalaatikkojen siistiminen ja oma välipala. Luulen olevani melko kelpo emäntä karvapalloillemme, kun tässä kohtaa päivää asetan niiden tarpeet (=ruuat)  omieni edelle.

Hyvä, toimiva arki kantaa – olkoonkin ettei se ole kovin trendikästä. Tai mistäpä tiedän, kun en ole trendejä seurailevaa sorttia.